Ihmisarvoinen hoitopolku jokaiselle

Rakentava palaute on aina Lahja. Niin sanotaan paremman palvelun osaajiksi koulutettaville. Niinpä virheiden, mokien ja puutosten sijaan päätin ratkaisukeskeisesti käsitellä hoitopolkua potilaan kannalta miellyttävällä tavalla.

Kuinka olisin toivonut rinnan menetykseni toteutettavan? Hieman totuuden tynkää mahtuu toki tarinaani mukaan.

 

Pitkäaikaistyötön rouva Irmeli Änäkäinen vetäytyy parivuoteeseensa. Leipurimies on tulossa nukkumaan herätäkseen aamuviideltä ehtiäkseen leipomolle taikinantekoon aamukuudelta.

Rintaa vihloo. Ne on ne mastopatiat, miettii 53-vuotias rouva, ja käy nukkumaan. Unijuna on tulossa asemalle. Pian nainen jo kuorsaa ja katselee unia.

Jännitysniskan vuoksi Irmeli käy fysioterapeutin luona. Tämä kehottaa Irmeliä näyttämään lääkärille luomea, jonka terapeutti huomaa muuttuneen.

Työttömien työterveystarkastuksen aika koittaa, ja nainen näyttää luomea lääkärille. Pian on mammografian aika, joten tarkempi selonteko selviää Terveystalolla. Papa-näyte on jo otettu, samoin silmälääkärin tarkastus, uudet kaksiteholasit hankittu. Ja rannekanavatutkimus on viimein tehty.

Pohjois-Savossa asuva serkkutyttö, 53-vuotias epilepsiasairas, on päässyt uuteen tukiasuntoonsa. Hän on saanut aivoinfarktinsa jälkeen tukihenkilön ja kotiapua. Irmelin ei enää tarvitse soitella hänelle joka viikko tsemppipuheluita.

Röntgenhoitaja soittaa ja kertoo, että tarvittaisiin lisää kuvia mammografiapisteellä. Irmeli menee miehensä kanssa käsittelyyn. Röntgenlääkäri puuduttaa rintaman ja ottaa viisi paksuneulanäytettä. Siitä se lähtee, elämä kokoaikaisena potilaana.

Kahden yön varoajalla Irmeli pääsee paikalliseen keskussairaalaan leikattavaksi. Kirurgi on jutellut, mitä paksuneulanäytteet osoittivat. Luomi, jonka huolettomuudesta terveyskeskuksen lääkäri oli vakuuttunut, ei ollutkaan aiheuttamatta huolia. Irmelille, tämän miehelle ja koko sairaanhoitopiirille!

Nuori mies, jolla oli selkäleikkaus kokemuksenaan, kertoili fyssarina Irmelille sopivia viittomia leikkauksen jälkeiseen elämään. Syöpähoitaja tuli kertomaan, että nyt Irmeli on terve, mutta edessä on todennäköisesti kaikki kolme liitännäishoitoa: sytostaatit eli solumyrkkytiputukset, sädehoitoja ja viiden vuoden estolääkitys.

Jaaha, mietti Irmeli. Ja meni vessaan oksentamaan iltapalan.

Tukea?

Alueen syöpähoitaja keräsi naisia keskusteluryhmään. Yhdessä he miettivät taivalta rintasyövän jälkeen. Maksusitoumukset, taksikyydit, proteesit, proteesiliivit ja peruukki. Siinä mietintöihin aihevalikoimaa! Irmelin ryhmäkaveri poistui keskuudestamme kolmisen vuotta leikkauksen jälkeen. 72-vuotias virkanainen.

Oma yksivuotiskontrolli meni melko mukavasti huolimatta koronarajoituksista; labrakokeet omassa lähiterveyskeskuksessa, onkologi etäpuheluna kuvantamisten jälkeen. Oma terveyskeskuksen lääkäri tutki ja tunnusteli, ettei tuntunut mitään kyhmyjä tai muuta – enää.

Kolmivuotiskontrollin edellä Irmeli pääsi jälleen käymään poliklinikalla, nyt alavatsaoireiden vuoksi. Tuntui, kuin lapseton nainen kokisi jotain potkintaa vatsassaan. Outoa. Gynekologi, tuttu lapsettomuusvuosilta asti, lähetti sairaalaan tarkkailtavaksi.

Kohdun runko-osasta irroiteltiin polyyppi. Niin Irmelille kerrottiin huhtikuussa, kun hän pääsiäisen edellä pääsi leikkaussalille. Tällä kertaa lääkitys sopi hänelle, eikä tullut oksentelua.

Mutta ystävällismielinen Kela oli muistanut Irmeliä ukaasilla, joka ärsytti leikkaustoipilasta varsin paljon. Kotiin saavuttuaan Irmeli skannasi Kelalle kolme sairauslomapaperia. Siitä alkoi varsinainen myllytys! Soita sinne, soita tänne. Suomen laki on sellainen!

Sinun pitää hankkia sairauslomatodistus, jossa lääkäri on ottanut kantaa, oletko työkykyinen saamaasi kuntouttavan toiminnan työhön neljän tunnin ajan kerran viikossa. Lääkäri ei voi kesäkuussa ottaa kantaa, oletko maalis-huhtikuussa ollut työkykyinen kyseiseen tehtävään.

Kuntouttavaa työtoimintaa ei ollut mahdollista siirtää maaliskuusta alkamaan elo- tai syyskuussa. Kela ei välitä, olisitko saanut koronan tai et, jos olisit mennyt kuntouttavaan työtoimintaasi ennen leikkaustapahtumaa. Kärsi karenssi, kirkkaamman kruunun saat!

Sairaalan sosiaalihoitaja auttaa Irmeliä laittamaan tukihakemuksen Syöpäsäätiölle. Muutama satanen tilille, niin nainen rauhoittuu, kuvittelevat. Arvaa rauhoittuiko?!

Pitkäaikaistyötön Irmeli odottelee kärsivällisesti täyttävänsä 60 ikävuotta. Silloin tämä kultamunia posautteleva hanhi on tarpeeksi vanha ja väsynyt jäämään osa-aikaeläkeläisen villeihin viikkoihin ja vuosiin.

”Mikäs tässä elellessä”

Letrozol-lääke vaihtuu Anastrozoliin, ja lymfanestejumpat saa YouTubesta. Naapureita, kylän miehiä ja naisia sekä sukulaisia kuolee yksi kerrallaan. Mikäs tässä on elellessä. Onhan minulla touhukammarini.

Pääsen tekemään käsitöitä. Sievät sormet sormeilevat solmuja solmumattoihin, leikkaavat ja repivät matonkuteita, leikkelevät sanomalehdistä lehtiartikkeleja kunnan leikekirjaan, virkkaavat ja neulovat sukkia, nuttuja, myssyjä, tilataidetta ja ties mitä kaikkea. Toisten iloksi ja ajan kulumiseksi.

Homeinen toimitila puretaan, tyhjennetään jätesäkkeihin vintti edellisvuosien ahertajien kätten töistä. Sinne menee Tommin tusina pärettä, kymmenet itikanpöntöt, karvamadot ja niistämättömät kangasnenäliinat, totisen torvensoittajan lemmenlaulukirja, patalaput ja nyhveröiset korkkiruuvit, tilitantin pesät ja joulukorttikokoelmat vuosilta keppi ja kirves, 1961-1968 ennen Kepposen kaatumista. Kelju Kakkonen on Kalju Kekkonen. Niitähän myö, miettivät alan akat Pöljän seisakkeen vaiheilla unohtumattomien tanhusiskojen apajilla.

Vanha-Antti neuvoi kumparetta ylös alas ja ympäri sauvakävelyä, tonttumarssia ees sun taas. Nuorempi Antti heilutteli tahtipuikkoa Siilinjärven paremman palvelun pitopöytien vieressä, iloisen Kunnonpaikan liikuntasalin lattialla curling-joukkueille. Osa naisista oli kirjavapaitaisten joukkue ja osa vaaleapaitaisten joukkue. Opimme pitämään huolta itsestämme ja toinen toisestamme. Kivaa!

Huumoria ja lämpöä

Tissitön nainen on yksisarvinen, siis pelkkä satuolento? Hänen tunteitaan ei tarvitse ottaa huomioon? Kaikki on pelkkää subjektiivista tuntemusta? Niinhän vuosikymmeniä sitten sanottiin lääkärikoulutettaville. Anna naisen urputtaa ja valittaa, pidä ammatillinen etäisyys kohdattavaan!

Savossa lääkärit eivät tähän tyyliin suostuneet. Kuopion yliopistollinen sairaala oli täyden palvelun hoitokeskus kaikilla kotimaisilla kielillä ja huumorilla, lämmöllä höystettynä.

Taksikuski kertoi Jyväskylässä tunnelman odotusaulassa olleen varsin jäinen. Hän sai odotella hoidettavan paluukyydille ottaessaan evästystä sillä välin, kun potilas sai muutaman minuutin säteet ja oli valmis paluumatkalle. Kolmen tai viiden viikon kyydit oli sillä kuitattu. Kolme tuntia Sädesairaalaan, vajaa puoli tuntia, että säteet oli fuusioitu ja toiset kolme tuntia kyyditettävää potilaan kotiportille.

Toista oli Kuopiossa. Fiksu ja filmaattinen setä laittoi kaksi turhaa taksikyytiä deletoiden henkseleihin ja otti kaikki kolme savotarta sopuisasti omaan koppiinsa. Soitti Kelataksipäivystäjälle, että täällä on kaunottaria kolme kappaletta valmiina paluukyytiin. Sopivat yhteen autoon.

Lupsakkaa menoa ja meininkiä! Parannettu mieltä, kieltä ja mualimoo!!

 

Kuva: Peter Fazekas/Pexels