Pandemian aikaan: mietteitä karanteenin kaltaisista olosuhteista

Teksti on kirjoitettu 19.3.2020

Poikkeusolot ovat Suomessa vasta alkamassa, kun kirjoitan tätä. Vielä ei eletä niitä koronapandemian laajimpia vaikeuksia, joita on varmasti tulossa, ehkäpä minullekin. Siksi vielä uskallan, arkisesti ja pienen ihmisen näkökulmasta, merkitä itselleni muistiin myönteisiä mietteitä ”ikäkaranteenistani”. Kuulun pandemian riskiryhmään sekä ikäni että sairauksieni perusteella. Toisaalta olen onnellisessa asemassa siinä, että pystyn harrastamaan aktiivisesti muun muassa liikuntaa. Ja että sairauteni ovat hyvässä hoitotasapainossa.

Karanteeni – tai tarkemmin, karanteenin kaltaiset olosuhteet – opettavat minulle, uskoakseni, että asiat eivät ole huonosti, vaikka ne ovat eri mallilla kuin eilen. Olisikohan tämä hyvä asenne minulle myös vanhenemisen varalle…

I Liikkuminen

Olen eläkevuosieni aikana voinut rauhassa käyttää aikaa maltilliseen, mutta säännölliseen liikkumiseen. Uimahallissa käynti on kuulunut päivittäisiin tapoihin. Vesijuoksu on varsinainen aihe. Mukavina lisinä ovat höyrysauna ja poreallas.

Kuntosalilla käyn kaksi kertaa viikossa. Ohjatussa kiertoharjoittelussa ryhmämme läpikäy kaikki laitteet. Aluksi on yhteinen lämmittely, lopussa venyttely.

Uimahallit ja kuntosalit ovat nyt kiinni. Koronaviruksen uhatessa en voisikaan käyttää niitä. Olen omaehtoisessa karanteenissa. Pysyn kotona. Mutta ulkona voin liikkua ja se on onni onnettomuudessa.

II Tottumukset

Liikkumistottumukseni menivät uusiksi, kun tuli pandemia ja kun sekä uimahallit että kuntosalit suljettiin. Mitä vesijuoksun ja kuntosaliharjoittelun tilalle näissä olosuhteissa, liikunnan kannalta?

Sauvakävely, tehokkaan ja vauhdikkaan kuntoilun hengessä, oli melkeinpä mielilajini, kun olin nuorempi – voisiko siitä olla ratkaisuksi?

Kävely alkoikin nyt sujua. Siitä on kehittymässä uusi tottumus. Maltillista, mutta säännöllistä liikkumista. Entinenkin harrastus voi näköjään nyt olla hyvä: palaan siihen, ehkä rauhallisemmalla otteella, ja näin löydän itselleni jotain, josta tulee uusi tottumukseni.

Kävelylenkki vaimon kanssa, suoraan kotiovelta, ilman harrastuspaikkaan siirtymistä, on myös ajankäytön kannalta mukavaa. Jää päivässä tilaa monelle muullekin asialle.

III Vanheneminen

Omaehtoisessa karanteenissa oleminen on opettamassa minulle uudenlaista asennetta, elämän erilaisten vaiheiden parempaa ymmärtämistä.

Kaiken kaikkiaan on varmaan hyväkin sopivasti rauhoittua. Iloita pienistä asioista, jokapäiväisistä tottumuksista. Siitä, että pärjää.

Sopivasti on myös varmaan hyvä opetella kaikessa – vaikka tässä liikkumisessa – sellaista, millä voi korvata piintyneitä tottumuksia. Sellaisia, mihin ei nyt pandemian aikaan tai enää tässä ja tulevassa iässä ole mahdollisuuksia.

Asiat eivät ole huonosti, vaikka ne ovat eri mallilla kuin eilen.

Kevät koittaa karanteenissakin. (Ehkä kesäkin…)

Kuva: CC0 / Pixabay