Juhlavuoden kirjoitushaaste: Jokainen on asiantuntija

Kesäloman ensimmäisenä päivänä sain kutsun uusintakuvaukseen ja ultraääneen: seulontamammografiassa oli näkynyt jotain ylimääräistä.

Uudessa mammografiassa röntgenhoitaja pahoitteli uuden tutkimuksen aiheuttamaa epämukavuutta. Radiologi teki ultraäänitutkimuksen uusia kuvia tulkittuaan ja vanhoihin verrattuaan. Paksuneulanäytteellä haluttiin varmistaa löydösten laatu – sen kertoisi patologi palat analysoituaan.

Puolentoista tunnin tutkimuskeikan jälkeen suuntasin suoraan lähimpään baariin. Tarjoilija toi terassipöytääni tupla-annoksen konjakkia, yhden kummallekin kasvaimelle.

Viikon kärvisteltyäni sain soittaa tutkimuksen tehneelle röntgenlääkärille. Kumpikin analysoitu pala oli syöpää.

“Ei tässä mitään hengenhätää ole, vietät nyt ihan kivaa kesää ja odottelet sitä kutsua keskussairaalaan.”

Kaksi viikkoa valvottuani otin yhteyttä työterveyslääkäriin, joka määräsi minut kesälomalta sairauslomalle.

Asiantuntijat pitävät huolta

Viisi pitkää viikkoa diagnoosin jälkeen sain odottamani kutsun kirurgin konsultaatioon. Samalla käynnillä sairaanhoitaja kyseli vointiani ja antoi syöpäyhdistyksen tuottamat infomateriaalit. Ennen leikkausta kävin vielä verikokeessa, jossa hoitaja pisteli tottuneesti pari putkellista verta analysoitavaksi. Magneettikuvaukseen minut ohjasi tähän asiaan perehtynyt hoitaja.

Hoitojunan kyytiin päästyäni pystyin taas nukkumaan ja myös palaamaan töihin joksikin aikaa ennen leikkausta. Syövän kokeneet kollegat olivat kullanarvoinen keskusteluapu. Aikanaan rintasyövän kokenut äitini koetti myös tarjota vertaistukea. Omille lapsille leikin yhtä urheaa kuin äiti minulle.

Leikkauspäivänä kävin vielä röntgenissä merkkauslankojen laitossa. Tässä operaatiossa oli hoitajia kaksi ja lääkäreitä yksi. Merkkiainekuvauksen hoiti kaksi hoitajaa. Päiväkirurgian polilla operaation ehkä raskaimman homman teki se hoitaja, joka veivasi jalkoihini täyspitkät kompressiosukat.

Leikkaava kirurgi tuli käymään noin vartti ennen h-hetkeä. Sain kuulla moniammatillisen lääkäritiimin viimeisen suosituksen etenemiseksi. Ei kun lauteille, jossa leikkaussalihoitajat valmistelivat minut ensin nukutuslääkärin toimenpiteille ja sitten puukon alle. Puukon alta peiton alle ja osastolle. Hoitajat vaihtuivat yötä kohden. Iltapalaksi tarjoiltiin kipulääkkeet ja korvatulpat, ja kaikki tulivat tarpeeseen.

Seuraavana aamuna minut pantiin kotiutettavien jonoon. Kirurgi kävi vielä kertomassa operaation kulun ja kurkkaamassa haavan tilanteen, ja minä näin tyhjän kohdan siinä, missä ennen oli ollut rinta. Nyt olisi tarvittu konjakkia, mutta sitä ei ollut saatavilla. Sen sijaan hoitaja antoi ohjeet haavan hoitamiseen ja dreenin tyhjentämiseen, ja fysioterapeutti neuvoi liikkeet liikkuvuuden ylläpitämiseen. Menin kotiin apteekin kautta, jossa farmaseutti varmisti, että osaan syödä kipulääkkeet oikein.

Lisää laadukasta asiantuntijuutta

Kun toipuminen leikkauksesta oli lähtenyt käyntiin, sain proteesihoitajalta ensin pumpulitissin ja myöhemmin silikoniproteesin. Alusvaateliikkeen asiantunteva myyjä auttoi istuvien proteesiliivien valinnassa, ja keikalla makutuomarina oli mukana geenivirheen vuoksi rintansa poistattanut ystävä. Ja tulihan kerran käytyä myös ammattikeskustelijan eli työterveyspsykologin pakeilla.

Sairausloman jälkeen kävin onkologin kanssa läpi tilanteen ja jatkohoidon leikkauksen jälkeen. Kokopoisto, patologin lausunto ja puhtaat imusolmukkeet siirsivät minut periaatteessa terveiden kirjoihin tämän sairauden osalta: vältyin säteiltä ja sytoilta, mutta hormonihoito toi muuta mukavaa. Niihin oireisiin sain verratonta vertaistukea somessa toimivalta rintasyöpäryhmältä, samoin kuulen kokemuksia rekonstruktiopohdintani perustaksi.

Tähänastisella polulla olen kohdannut valtavan määrän eri alojen asiantuntijoita. Näistä näkemyksistä minulle on muodostunut kokonaiskuva paitsi omasta sairaudestani myös rintasyövän moninaisuudesta. Matkani jatkuu: en ole vielä perillä. Mutta yksin ei tarvitse kulkea.

Kuva: Mantas Hesthaven / Pexels