Minä ja syöpä!
Oli vuosi 2020 ja kesän loppu. Sain kutsun joukkopapaseulontaan, 40-vuotistarkastus. Miten hyvä onkaan Suomessa terveydenhuolto ja kaikki tällaiset ilmaiset joukkoseulonnat.
Siitä sitten alkoikin tämä minun matkani syövän kanssa. Alkuvuonna 2021 otettiin koepaloja, tehtiin sähkösilmukkahoito, mietittiin kohdunpoistoa.
Mutta kuinkas ollakaan! 5.3. minulla piti olla soittoaika lääkärille, joka sitten vaihtui käynniksi. Vielä aamulla sairaalaan mennessä oletin, että käyntini syy on kohdunpoistoleikkaus. Sieltä se tieto tuli täysin yllättäen, että minulla oli kohdunkaulansyöpä ja kiireellisenä lähete Tyksiin, Turkuun.
Olen koittanut pukea sanoiksi sitä, kun lääkäri tämän ”sinulla on syöpä” -lauseen sanoi, mutta ei sille vain löydy sanoja. Se tunne on jotain aivan pohjatonta. Syöpä on sanana jo niin tappava.
Itketti, vaikka en oikein tiennyt edes, mille itkin. Suuremmat tutkimukset olivat vasta edessä. Miten isosti syöpää olisi?
Siitä alkoi piinaava odottaminen. Epätietoisuus oli kaikkein raastavinta. Sitten kun asiat alkoivat selvitä niin päätin, että tällehän minä en periksi anna. Fuck cancer!
Jännitystä ja täysiä elämistä
Viisi viikkoa kemosädehoitoa Turussa ja kaksi viikkoa brakyhoitoa Kuopiossa. Hoidot sujuivat todella hyvin, ja hoitohenkilökunta oli aivan mahtavaa niin Porissa, Turussa kuin Kuopiossakin.
Töistä olin sairaslomalla tasan kolme kuukautta. Töihin paluu sujui hyvin, heti kokopäiväisesti. Hieman oli uupumusta alkuunsa havaittavissa, se katosi kuitenkin äkkiä.
Sädetyksestä jäi vaihdevuosioireita ja kaikkea muuta pientä ”kremppaa”, mutta kaiken kanssa oppii elämään. Kontrollit ovat olleet ja jatkuvat edelleen kolmen kuukauden välein.
Aina kun kontrolliaika lähenee, tulee myös pienimuotoista jännitystä, että mitä jos syöpä onkin uusinut. Se kun ei ilmoittanut aikaisemminkaan olemassaolostaan.
Elämääni elän nyt täysillä, ja syöpädiagnoosin saatuani elän hieman välillä myös itsekkäästi itselleni. Rakastan tatuointeja, ja päätin, kun hoidot loppuvat ja jos vain ”puhtaat paperit” saan, niin sen jälkeen otan uuden kuvan joka kuukausi ja näin olen toiminutkin.
Minulla on kolme lasta, kaksi aikuista ja yksi 13-vuotias sekä aivan mahtava aviomies. Olen myös mummi. Perhe, ystävät, sukulaiset ja työkaverit ovat tehneet matkastani tämän syöpäläisen kanssa paljon helpomman kulkea.
Olen ollut avoin asian kanssa ja puhunut tästä julkisesti paljon, mikä onkin samalla ollut minulle myös hyvää terapiaa.
Nice try cancer but I’m still here!