10 vinkkiä sairastuneen työntekijän tukemiseen
“Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hanke (arkikäytössä Minä, syöpä ja työ) on ollut kesästä 2017 mukana Silta-Valmennusyhdistys ry:n koordinoimassa Toimintakyky kuntoon -ohjelmassa. Tammikuussa järjestetyssä Järjestöt toimintakyvyn edistäjinä -webinaarissa esiteltiin avustusohjelmassa mukana olleiden hankkeiden toimintaa ja tuloksia. Tilaisuudessa kuultiin eri hankkeiden kohderyhmien tavoittamisen onnistumisista ja haasteista, toimintatavoista ja konkreettisista tuotoksista. Moni osahankkeista jatkaa työtä vielä tämän vuoden, osa on jo päättynyt. Minä, syöpä ja työ -hanke päättyy nyt helmikuussa.
Pidin Suomen Syöpäpotilaat ry:n puolesta webinaarissa puheenvuoron “10 vinkkiä sairastuneen työntekijän tukemiseen”. Hankkeessa on ensisijaisesti tuettu erityisesti vertaistuellisen toiminnan, yksilöohjauksen, teemallisten tapahtumien ja muun osallistumisen kautta työikäisiä syöpään sairastuneita, mutta lisäksi on kehitetty tuen malleja ammattilaisille ja tuotu esiin syöpä ja työelämä -yhtälön eri näkökulmia. Työnantajayhteistyö on tästä oivana esimerkkinä.
Kun työntekijä sairastuu, on inhimillinen kohtaaminen suuressa roolissa. Tilanne saattaa tulla yllätyksenä tai olla aivan uusi esihenkilöllekin, jolloin tilannetajulla ja luottamuksellisen tiedon käsittelyllä on valtava merkitys.
Työllä on suuri merkitys yksilön identiteetille ja moni sairastunut haluaa ja pystyy palata takaisin työelämään, myös kroonisen sairauden kanssa. Oikea-aikaisuus työhön paluun suunnittelussa on tärkeää ja siksi kannattaa jo ennen sairauspoissaoloa pohtia yhdessä työntekijän kanssa poissaolon aikaista yhteydenpitoa ja työhön paluun ajankohtaa. On hyvä keskustella työntekijän kanssa, miten tämä toivoo poissaolosta kerrottavan laajemmin työyhteisössä. On ensiarvoisen tärkeää noudattaa sairastuneen omia toiveita. Esihenkilö voi tarvittaessa toimia välittäjänä, jos työntekijä haluaa avoimesti kertoa poissaolon taustasta. Moni työntekijä arvostaa aktiivista yhteydenpitoa ja työntekijän voi myös kutsua kesken sairausloman tyhy-päiville tai tiimin kahveille. Välittäminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ota vinkit talteen!
Hankkeessa on kehitetty työyhteisöjen tueksi esihenkilön tietopaketti, jonka vinkit soveltuvat myös muihin kuin syövän aiheuttamiin sairauspoissaoloihin. Tietopaketin lisäksi on lisätiedon lähteitä työnantajalle, esimerkkejä kannustavasta keskustelusta ja tosielämässä todettuja asioita, joita on hyvä välttää sanomasta. Tutustu myös muihin Syopajatyo.fi-sivuston aineistoihin sairastuneille ja ammattilaisille. Sivuilta löytyy paljon tietoa sekä runsaasti blogeja ja uutisia. Jos olet kiinnostunut esihenkilön tietopakettiin johtaneesta prosessista, kurkkaa kirjoittamani kuvaus tuoreessa kirjassa Hyvänlaatuisen työn jäljillä. E-kirjan voi ladata maksutta.
Järjestöt toimintakyvyn edistäjinä -webinaari on katsottavissa Toimintakyky kuntoon -ohjelman YouTube-kanavalla. Suomen Syöpäpotilaat ry:n esitys on mukana sessiossa “Kokemuksia toimintakyvyn edistämisen hyvistä käytännöistä”, joka on videoiden osassa 3 ja alkaa kohdasta 30:38. Webinaarin muut esitykset löydät YouTubesta.
Toimintakyky kuntoon –osahankkeista voit lukea tarkemmin tästä.
Hyvänlaatuista päivää kaikille!
Kuvat: Suomen Syöpäpotilaat ry