Terveisiä työelämästä: ”Eikö ole mahtavaa kun voit olla taas työelämässä!”

Päällimmäisenä tunteena oli syyllisyys. Syyllisyys siitä, että en osannut täysin olla tyytyväinen tähänkään tilanteeseen. Vakituinen kokopäivätyö, josta maksetaan vielä kohtuullinen korvauskin. Mitä muuta ihminen, varsinkaan syöpäselviytyjä, voisi toivoa?

Sairastuminen levinneeseen melanoomaan vuonna 2011 syöksi koko elämäni pois raiteiltaan. Uusiksi meni niin parisuhde, talous kuin mielenterveyskin. Jostakin kuitenkin ne voimat löysin ja nousin sieltä kaikkein mustimmasta mustasta. Alkoi varovainen kokeilu; pystynkö, jaksanko, olisiko minusta todella tähän? Vaihtamaan rohkeasti alaa, menestymään kauan haaveilemassani esimiestyössä? Onnistumisten kautta usko kasvoi ja nyt olen toiminut nykyisessä työtehtävässäni kolme vuotta, välillä ihan hyvälläkin menestyksellä.

Miksi sitten syyllisyys? Hyvää tarkoittavat lausahdukset ”eikö ole mahtavaa kun voit olla taas työelämässä” osuvat johonkin tiedostamattomaan, jota olen nyt yrittänyt kaivella esiin. Tavallaan kyllä, on mahtavaa olla takaisin työelämässä mutta silti olen jotenkin pettynyt itseeni. Eikö syövän läpikäyminen opettanutkaan minulle tämän enempää? Näennäisesti olen muuttanut elämäni suuntaa radikaalisti, mutta mikä on oikeasti muuttunut? Teenkö sitä mitä oikeasti haluan tehdä? Klisee oravanpyörässä pyörimisestä tuntuu tällä hetkellä kuvaavan elämääni. Tästä syystä syyllisyys.

Olen joutunut olemaan paljon sairauslomalla. Silloin on valitettavan paljon aikaa ajatella ja lukea. Yksi parhaimmista kirjoista joihin olen tarttunut, on Frank Martelan ”Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja”. Kirjan kautta olen oivaltanut tapoja yhdistää arkielämässäni työn ja asioita, joihin intohimoni todella kohdistuu; vapaaehtoistyö, auttaminen ja jonkinlainen potilasaktivismi. Koska tällä hetkellä maalliset tarpeeni vaativat kokopäiväistä työssä käymistä, on syyllisyyteni lievittynyt, kun teen vapaa-aikanani niitä asioita, jotka koen arvokkaaksi. En tarkoita, etteikö palkkatyöni olisi arvokasta! Todellinen elämäni sisältö tulee kuitenkin muualta, esimerkiksi perheestä, matkustelusta ja potilasaktiivina toimimisesta. On hienoa, että pystyn olemaan työelämässä mutta toivon voivani vielä joskus toteuttaa enemmän kutsumustani ja saada siitä myös elämiseen tarvittavat tulot. Haaveilulla tämä ei kuitenkaan toteudu, vaan tarvitaan aktiivisia toimia. Sillä tiellä olen nyt. Alussa, ehkä kompastellen juurakoihin mutta tiellä kumminkin.

Miten sitten on mahdollista muuttaa asioita haluamaansa suuntaan? Avainasemassa on omien haaveiden tiedostaminen, toisena aktiivinen toimiminen. Ensin omat toiveet ja mielenkiinnon kohteet täytyy tiedostaa ja sen jälkeen tehdä suunnitelma, mieluiten kirjallisessa muodossa, miten tavoitteita kohti lähdetään. Filosofi Frank Martela esittelee aiemmin mainitsemassani kirjassa kutsumuskartan. Se on vaarallinen väline koska sen avulla voi saada myönteisiä muutoksia elämässään aikaan.

Väärässä elämässä eläminen ei tee ihmistä onnelliseksi. ~Frank Martela

Haastankin jokaisen tekemään itselleen oman kutsumuskartan! Toimi näin:

1. Ota tyhjä A4-arkki ja kynä. Anna itsellesi muutama minuutti ja kirjaa ylös kaikki tekemiset ja puuhat, joissa viihdyt. Ole konkreettinen.
2. Kun paperi on mahdollisimman täynnä, pisteytä tekemiset asteikolla 1-3. Anna kolmonen tekemiselle, jota pääset tekemään niin paljon kuin haluat, kakkonen jos pääset tekemään asiaa jonkin verran mutta et tarpeeksi ja ykkönen, jos et pääse tekemään asiaa lainkaan.
3. Tuloksena on kartta siitä, kuka sinä oikeasti olet.

Mieti tämän jälkeen, miten pääsisit tekemään enemmän asioita, joista nautit. Kyse ei ole välttämättä isoista muutoksista. Hienosäädöllä ajankäyttöön voi jo olla iso vaikutus tyytyväisyyden kokemukseen.

Uskalla tutustua itseesi!

#minäsyöpäjatyö #syöpäselviytyjä #terveisiätyöelämästä #syyllisyys #kutsumuskartta #tutustuitseesi

Kirjoittaja toimii myös SSP:n hallituksen (vara)jäsenenä, ohjaa Jyväskylässä melanoomaan sairastuneiden keskusteluryhmää ja toimii vertaistukihenkilönä Kessyn kautta.

Kuva: Sirpa Yksjärvi