Jos saisin vielä yhden kesän
Munuaissyöpädiagnoosi tuli vuonna 2017 kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vapaa pudotus tyhjyyteen. Kaikki oli mustaa. Oli vain varjoja, jotka kaatuivat päälle. Tulevaisuus peittyi usvaan.
En pystynyt näkemään elämääni eteenpäin. Olen perfektionisti, ja on tärkeä aina tietää, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi. Epävarmuus aiheuttaa turvattomuutta. Kuljin kuin unessa tutkimuksesta toiseen.
Ajattelin, että tämä elämä oli nyt tässä. Laitoin asioita järjestykseen siltä varalta, että en enää kykene niitä hoitamaan. Tein edunvalvontavaltuutuksen ja siirsin omaisuutta lapsille. Siivosin laatikoista ja kovalevyltä pois kaiken, mitä en halunnut jättää jälkeenjäävien luettavaksi.
Ainoastaan sitä olen katunut, että tyhjensin vaatekaappini ja jätin vain muutaman puseron ja pitkikset.
Jossakin vaiheessa, leikkauksesta toivuttuani, aloin nähdä valon kajoa kauempana tulevaisuudessa. Toivoin, että saisin vielä yhden kesän.
Sainkin sen ja vielä monta sen jälkeen. Laitoin puutarhaa, joka on minulle rakas, sellaiseen kuntoon, että se ei vaadi paljon hoitoa. Istutin yli 200 puuntainta ja yhtä paljon kukkasipuleita, vaikka ajattelin, että en niitä itse näe. Sen jälkeen olen kyllä saanut jo monta kesää, ja vielä niitä voi tulla lisää.
Olen lopulta onnekas, vaikka syöpä on parantumaton, se ei ole levinnyt. Siihen on auttanut kokeiluna saamani immunologinen lääke.
Turvallisuutta on tuonut tiivis suhde tutkimuslääkäriin, joka on ollut sama henkilö kaiken aikaa. Sairastuminen tuli siinä mielessä sopivaan elämäntilanteeseen, että olin jo eläkkeellä ja lopettanut työt. Lapsenlapsetkin olivat koulussa, joten pojan perheessä ei lastenhoitoapua tarvittu.
Menin innolla syöpäyhdistyksen kursseille ja myöhemmin toimintaan mukaan. Syöpäyhdistyksestä sain ensi alkuun paljon tukea ja ymmärrystä. Sain kertoa tuntemuksiani ja pelkojani, joista en muualla voinut puhua. Sieltä sain ymmärrystä ja tukea. Eiväthän ystävät ja tuttavat ymmärrä samalla tavalla, kun sellainen, joka on itse kokenut saman.
Pahemmasta ahdistuksesta selvittyäni kävin muun muassa vertaistukihenkilökurssin, ja olen voinut olla vertaistukena monelle sairastumisen alkuvaiheessa, ja samalla olen saanut siitä itselleni hyvää mieltä. Tosin korona-aikana vertaistukitapaamiset olivat katkolla, ja tapasimme puhelimen välityksellä. Tällä hetkellä voimme taas tavata livenä.
Tyytyväisyys jokaisesta päivästä
En tiedä, millaista elämäni olisi ollut ilman syöpää. Nyt kun se kerran on, voin nähdä sen tuoneen myös hyvää elämääni. Olen tavannut ja elämääni on tullut uusia ihmisiä ja toimintaa.
Sairastuminen on syventänyt ajatusmaailmaani. Olin aikaisemmin aika pinnallinen ihminen ja tyytymätön moneen asiaan. Nyt on tullut tyytyväisyys jokaisesta aamusta ja päivästä, johon saan herätä ja hoidella puutarhaa.
Käyn nykyisin neljän kuukauden välein kontrollissa, ja tähän asti olen saanut hyviä uutisia eli syöpä ei ole levinnyt. Munuaissyöpä on sellainen, että pesäkkeitä voi ilmaantua pitkänkin ajan kuluttua, jopa vielä kymmenien vuosien päästä.
Onkologini on ymmärtäväinen. Hänellä on aikaa kuunnella. Minulla on joka kerta tunne, että hän välittää minusta aidosti. Ihan kuin olisin hänelle tärkeä enkä vain yksi monista lukuisista potilaista.
Kuva: Jukka Huhtala/Unsplash