Juhlavuoden kirjoitushaaste: Elämä syövän kanssa voi olla hyvää

”Rinnassa oleva kasvain on pahanlaatuinen, mutta nyt ei ole syytä käydä kaivamaan hautaa. Ensin tulee juhannus ja sitten tulee joulu ja sitten mietitään, mitä seuraavaksi tehdään. ”

Näillä sanoilla sain kuulla, että minulla on rintasyöpä. Ensimmäinen ajatus oli, että eihän se voi olla totta. Olin juuri 50 vuotta täyttänyt, hyvässä kunnossa oleva keski-ikäinen nainen ilman minkäänlaisia oireita.

Sitten valtasi epätoivo; tässäkö elämä nyt oli? Minusta tulisi puolikuollut syöpähoitojen keskellä kamppaileva ihmisraunio. Hyvästi pyöräily, hyvästi golf, hyvästi elämä. Jostain syystä mielikuvani syöpäpotilaista eivät olleet kovinkaan mairittelevia, kaikki olivat kärsineitä ja elämänhalunsa menettäneitä. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli osa alkushokkia.

Kyllä me tästä selvitään!

Seuraavilla viikolla tutkimukset jatkuivat, ja ensilamaannuksesta selvittyäni päätin jatkaa mahdollisimman normaalia elämää. Töihin ei voinut koronan vuoksi mennä, mutta pyrin kotona löytämään mielekästä tekemistä. Tähän liikunta kuului oleellisena osana.

Halusin säilyttää hyvän kuntoni, että kestäisin hoidot paremmin. Pyörää en vielä uskaltanut ottaa esille, kun teillä oli sen verran lunta ja jäätä, mutta kävelin ja hölkkäilin ahkerasti. Televisiota katsellessa neuloin villasukkia vähintään puolelle suvulle.

Ensimmäinen onkologin käynti oli niin huojentava. Tarkkaan käytiin läpi tuleva hoito kaikkine sivuvaikutuksineen ja lääkkeet, mitä mihinkin oireeseen tuli pienellä kynnyksellä ottaa.

Lääkärin positiivisuus ja me-henki, että kyllä me tästä selvitään, teki minuun ja puolisooni suuren vaikutuksen. Päällimmäisenä jäivät mieleen sanat: ”Meidän ei ole tarkoitus tehdä sinusta toimintakyvytöntä. Joka päivä pitäisi pyrkiä liikkumaan voimien mukaan, ja lääkkeet on tarkoitettu otettaviksi, että ne auttavat.”

Sytostaattihoidot alkoivat pian onkologin tapaamisen jälkeen. Hyvä jännitys meni täysin hukkaan, pitkä päivä ja kolmen aineen tiputus sujui ongelmitta. Kotona alkoi sitten oman olon jatkuva kuunteleminen, milloin ne sivuoireet iskisivät päälle.

Tunne selviämisestä

Kortisoni lyhensi yöunia, ja seuraavana aamuna olin ennen kuutta ylhäällä pirteänä kuin peipponen. Harmi vain, että puolisolleni sekä tyttärelleni, joka oli tullut avuksi ja seuraksi ensimmäisen hoidon jälkeiselle viikolle, uni maistui paremmin. Heidän ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen, kun he tulivat valmiiksi katetulle aamiaiselle ja näkivät minut pyöräilyvaatteissa täynnä virtaa.

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme pyörien selkään ja ajelimme auringon paisteessa hiekkateitä, asfalttiteitä, jyrkkiä ylämäkiä, niitä reittejä, mitä terveenäkin poljin. Kotiin tulessa trippimitari näytti 35,64 km, ja minä hymyilin kuin olympiavoittaja. Tuli vahva tunne, että minä selviän.

Seuraavat päivät toistivat samaa kaavaa, aamiainen ja pitkä pyörälenkki. Muutaman päivän jälkeen ilmaantuivat ensimmäiset sivuoireet, ja lepääminen oli tarpeen. Pahimpien oireiden poistuttua liikunta ja varsinkin pyöräily jatkui aktiivisena, loppusukukin sai villasukat ja pitkälle edennyt kevät sai huomaamaan, että puutarhakin vaati toimenpiteitä.

Pian pääsin myös pelaamaan golfia. Olin etukäteen jännittänyt, miten jaksaisin kävellä 10 kilometriä ja lyödä palloa siinä ohella. Sekin oli turhaa jännitystä, kävely onnistui hyvin, ja pallokin lensi lähes totuttuun tapaan.

Viikot ja kuukaudet kuluivat, hoidot seurasivat toisiaan. Välillä sivuoireet pahenivat, mutta aina sain apua, kun soitin syöpäpolille, ja uusilla täsmälääkkeillä ne saatiin kuriin. Aktiivisesta liikunnasta hoitojen välissä tuli henkireikä. Aamuisilla pyörälenkeillä metsäteillä kuuntelin lintujen laulua, näin kettuja, jäniksiä, kauriita ja selvittelin ajatuksiani. Välillä ahdisti ja itketti, kyyneleet valuivat valtoimenaan pitkin poskiani. Välillä nauratti ja laulatti ja niinpä lauloin kilpaa lintujen kanssa, että koko metsä raikasi.

Elämänlaatu

Pyörälenkkien aikana unohdin olevani sairas, ja kotiin palasi aina hymyilevä ja elämänhaluinen nainen. Golfkierroksien aikana puolison ja ystävien kanssa parannettiin maailmaan, iloittiin onnistuneista lyönneistä, ja vaikka peli ei aina kulkenutkaan toivotulla tavalla, syöpä ainakin unohtui useaksi tunniksi.

Hoito on ollut pitkä ja rankka, mutta perheen, ystävien, hoitajien ja lääkäreiden avulla ja tuella on selvinnyt siitä hyvin. Eteen tulleet ongelmat on aina pyritty ratkaisemaan nopeasti ja niin, että elämälaatu on pysynyt mahdollisimman hyvänä.

Vaikka en olisi ollut sairas, kesä olisi hyvin pitkälle ollut samanlainen, kuin sen nyt oli. Vietimme puolisoni kanssa vajaan viikon Kainuun vaarojen juurella, loman lopussa päivitän Facebookin seuraavaa:

”Liikuntaloma Vuokatissa. Viidessä päivässä yli 160 kilometriä pyöräilyä ja neljä kierrosta golfia. Tänään olin kyllä pyöräilyn jälkeen niin väsynyt, että jätin pyöräilyn suosiolla väliin ja aloitin Kadonneen sisaren lukemisen. Elämä syövän kanssa voi olla hyvää.”

Kuva: Jacek Dylag/Unsplash