Juhlavuoden kirjoitushaaste: Keho ei sairastu koskettamatta mieltä

Ja niin me puhuimme luopumisesta. Siitä, mitä on jättää hyvästit omalle peilikuvalle. Sille, mitä on tottunut näkemään ja kehossaan kokemaan.

Ja miten se sattuu, mutta samaan aikaan tuntuu turhamaiselta ja merkityksettömältä. Olenhan kuitenkin yhä hengissä.

Miten me yhdessä kutsuimme surun kylään ja annoimme kyynelille luvan. Puimme vihan tunteet sanoiksi ja annoimme niille tilaa. Sairastuminen jos mikä, suututtaa.

Ja miten puhuttelimme rohkeasti, mutta nöyrästi pelkoa, joka oli koko ajan läsnä. Välillä käsin kosketeltavana ja välillä etäämpänä. Muttei enää koskaan täysin poissa.

Lähes samaan aikaan puhuimme toivosta ja elämästä. Siitä, miltä tuntuu olla kiitollinen. Vuodenajoista, aamukasteesta, läheisistä, voisilmästä puurossa ja niistä muutamista sanoista ja ymmärtäväisestä katseesta, jotka auttavat yli tästä hetkestä. Ehkä huomenna helpottaa.

Oletko sairastunut syöpään? Tai onko joku läheisistäsi kohdannut syöpäsairauden? Työskenteletkö kenties sairastuneiden parissa tai onko työsi yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamista?

Tämä Suomen Syöpäpotilaat ry:n juhlavuoden kirjoitushaasteeseen kirjoittamani teksti on kaikille teille. Olen kirjoittanut sen samalla myös itselleni. Minulle, jota vakava sairaus on ravisuttanut ja koskettanut yhtä lailla sekä ammatillisella saralla psykologina että henkilökohtaisessa elämässä ystävän roolissa.

Psykologin huomioita

Ensimmäinen oikea työpaikkani psykologiharjoittelun jälkeen oli sairaalassa, jossa kohtasin syöpää ja muita vakavia fyysisiä sairauksia sairastavia ihmisiä. Osalla oli pitkäaikaissairauksia, jolloin sairaus oli alkanut jo vuosia sitten ja tullut hiljalleen oireineen, hoitokuvioineen ja toimintarajoituksineen tutuksi. Osalle sairaus oli iskenyt äkisti ja yllättäen aiheuttaen tyypillisesti valtaisan kriisin.

Nuorena ja innokkaana psykologina tein nopeasti tarkkoja huomioita sairaalamaailmasta. Yksi huomioistani oli, että potilaat eivät päätyneet psykologin puheille suinkaan siksi, että jokaisella olisi yhtäläinen oikeus keskustelutukeen sairastuessaan.

Monet sairastuneet tulivat vastaanotolleni oikeastaan vain sellaisissa tilanteissa, kun lääkäri diagnosoi potilaalle fyysisen sairauden lisäksi jonkin psykiatrisen diagnoosin, esimerkiksi masennuksen. Muistan ajatelleeni, että tämä ei voi mennä näin.

Sain kunnian työskennellä sairaalassa yhden vuoden ajan ja se on ollut yksi tähänastisen työurani opettavaisinta sekä antoisinta aikaa monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna. Yksi näkökulma on kasvanut erityisen merkitykselliseksi. Kyseessä on terveydenhuollossa tarjottavan psyykkisen tuen mahdollistaminen yhdenvertaisesti kaikille vakavasti sairastuneille sairastamisen eri vaiheissa ilman erityisiä psykiatriseen diagnoosiin pohjautuvia kriteerejä.

Kehon ja mielen jatkuva yhteys

Kautta aikojen on totuttu ajattelemaan kehoa ja mieltä toisistaan erillisinä systeemeinä. Tämä ajattelutapa on ollut valloillaan varsinkin lääketieteessä.

Nykyisin kuitenkin tiedetään, ettei meitä ihmisiä voi jakaa edellä kuvatulla tavalla, vaan se, mitä tunnemme kehossamme ja mielessämme, on toisiinsa jatkuvassa yhteydessä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mielen reaktioilla, kuten stressillä, on vaikutuksensa fyysisten sairauksien ilmenemiseen ja myös sairauksista toipumiseen. Esimerkiksi sosiaalisen tuen on todettu lievittävän sairauteen liittyvää stressiä ja edistävän siten syöpään sairastuneiden sekä fyysistä että psyykkistä toipumista.

Terveyspsykologia on tieteenala, jonka lähtökohtana on tietämys siitä, että olemme kokonaisuuksia. Meissä vaikuttaa muun muassa geenimme, tunteemme, ajatuksemme, muistomme, kokemuksemme, uskomuksemme, käyttäytymisemme, fyysiset ominaisuutemme ja joka ikinen solumme.

Lisäksi useimmat meistä koemme tarvetta olla tavalla tai toisella yhteydessä toisiimme, joten sosiaalisilla tekijöillä on niin ikään osuutensa.

Terveyspsykologit ovat edellä kuvatun tieteenalan oppineita psykologeja ja pyrkivät edistämään kokonaisvaltaista terveyttä asiantuntijuutensa kautta. Se voi tapahtua esimerkiksi pohtimalla, millä keinoin ihminen voi omalla käyttäytymisellään vaikuttaa toiveeseensa lopettaa tupakointi. Miten hän voi vaikka vahvistaa sellaisia tunteita, joiden tiedetään tutkimusten pohjalta olevan tärkeitä ottaa huomioon mihin tahansa muutokseen pyrittäessä. Tai miten vakavasti sairastunut voi käsitellä sairauteen liittyvää stressiä ja muita mielen reaktioita sekä siten edistää toipumistaan.

Kokonaisvaltaista hoitoa

Nyt vuosia myöhemmin, sairaalatyöskentelyni jälkeen ja terveyspsykologian erikoispsykologiksi valmistuneena, pohdin, millaisin kaikin tavoin voin hyödyntää asiantuntijuuttani ja vaikuttaa psyykkisen tuen mahdollistumiseen entistä paremmin fyysisten sairauksien yhteydessä. Yksi keino on osallistuminen tähän kirjoitushaasteeseen.

Toivon, että kirjoitukseni edesauttaa osaltaan eurooppalaisten syövän hoidon suositusten (European Code of Cancer Practice, 2020) ja syöpäpotilaan perusoikeuksien toteutumista meillä Suomessa. Yhdenvertainen ja paras mahdollinen syövän hoito on yksilöllisesti suunniteltua kokonaisvaltaista hoitoa, jossa mielen reaktiot otetaan huomioon siinä, missä fyysisetkin tekijät.

Aloitin kirjoitukseni kursivoiduilla sitaateilla, jotka ovat muokattuja katkelmia niistä lukuisista kohtaamisista sairastuneiden kanssa, joita minulla on ollut etuoikeus kokea psykologin työssäni. Ne ovat olleet osa lyhyempiä ja osa pidempiä yhdessä kuljettuja matkoja.

Jokainen on ollut ainutlaatuinen ja arvokas, erilainen, kuin mikään muu. Kuitenkin samanlainen siinä mielessä, että me kaikki tarvitsemme tukea näissä tällaisissa elämän taitekohdissa.

Keho ei sairastu koskettamatta mieltä ja toisaalta niin kauan, kuin mieli on kosketettavissa, on elämää.

Kuva: chulmin1700 / Pixabay