Mitä toiveita potilasjärjestöllä on Euroopan Unionin syöväntorjuntasuunnitelmalle?

Blogiteksti perustuu Suomen Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtajan, Minna Anttosen puheenvuoroon, jonka hän piti Maailman syöpäpäivänä 4.2.2022 Eurooppalainen Suomi -järjestön webinaarissa EU:n syöpäohjelma tulee: olemmeko valmiita?

*************************************************************************************************

Toiveena on ainakin se, että Europe’s Beating Cancer Plan tulisi Suomessa tunnetuksi.

Eurooppalaiset ja kansalliset ponnistukset syöväntorjuntatyössä ovat ymmärrettävästi jääneet korona-pandemian alle. Silti hämmentävän vähän esimerkiksi juuri käydyissä aluevaaleissa keskusteltiin siitä, miten syöpään sairastuneiden hoitopolut ja syövän hoitoon läheisesti liittyvä tutkimus Suomessa järjestyvät tulevaisuudessa.

Ei ehkä ole ihan myöskään täysin ymmärretty, että syöpään sairastuvien määrän kasvu haastaa paitsi erikoissairaanhoitoa, myös hoivaan ja kuntoutukseen liittyviä palveluita. Pandemian vaikutuksia syöpien aiheuttamaan tautitaakkaan emme vielä tiedä, mutta ei se ainakaan kevennä resurssitarve-ennustetta.

Potilasjärjestön toiveena onkin, että Suomessa ymmärrettäisiin ja otettaisiin vakavasti ne syyt, miksi Euroopan Komissio on esittänyt maanosaa koskevan syöväntorjuntasuunnitelman. Potilasjärjestön toiveissa on saada kuulla, miten Suomi aikoo implementoida EU:n strategian kansalliseksi toiminnaksi. Haluamme tietää, miten Suomessa hyödytään konkreettisesti rahoitusinstrumenteista, joita suunnitelman toimeenpanoa varten on osoitettu.

EU’s Beating Cancer Plan korostaa, että syöpädiagnoosien saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Nyt on vakuutettu, että perusterveydenhuollon saavutettavuus kaikille tulee kuntoon alueellisten päättäjien ohjauksessa.

Myös terveystietoisuus on painokkaasti huomioitu EU:n suunnitelmassa. Terveysvalistusta pitää päivittää nykyaikaan, moderni lääketiede ymmärtää riippuvuuksien syntymistä ja hoitamista jo hyvin. Valistustyössä tulee erottaa, mikä on yksilön tietoisten valintojen rajoissa ja mitä ovat syövän riskitekijöiden yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset taustatekijät.

Syyllistävä valistus pahimmillaan vaikuttaa niin, että oireiden ilmaantuessa hoitoon ei hakeuduta ajoissa. Traagista on myös se, kun yksilön syöpädiagnoosi myöhästyy, kun sairautta ei osata epäillä, koska sairastuneella ei ole syövän kannalta elämäntapoihin liittyviä erityisiä riskitekijöitä.

Potilasjärjestössä tunnetaan kärsimys, jota aiheutuu siitä, kun syöpädiagnoosi on oireista kärsivän ponnisteluista huolimatta saatu liian myöhään. Pidemmälle edenneen sairauden ja raskaampien hoitojen aiheuttama elämänlaadun heikkeneminen verrattuna siihen, jos syövän etenemiseen olisi päästy puuttumaan aikaisemmin, on asia, jota on ymmärrettävästi vaikea hyväksyä. Yhä useammin syöpä tulee työikäiselle ja silloin myös työkyvyn säilyminen on sekä yksilön elämänlaadun että yhteiskunnan kannalta merkittävä asia.

Suomessa on saavutettu erittäin korkeatasoinen syövän hoito julkisessa terveydenhuollossa kustannustehokkaasti. Vaikka potilasmäärä on kasvanut ja hoitomenetelmät kallistuneet, syövän hoidon kulujen nousu on ollut erittäin maltillista. Sairastuneet toki tietävät, miten tehokkaita klinikoiden hoitoputket ovat. Voimiaan säästämättä uurastavien terveydenhuollon ammattihenkilöiden ei voi olettaa enää tehostavan mitään.

Syöpäpotilaat kohtaavat tilanteen, jossa heidän hoitonsa kustannuksista puhutaan julkisuudessa enemmän kuin hoidon laadusta tai mahdollisuudesta hyvään elämään syövän kanssa. Onko tämä vielä pari vuosikymmentä sitten vahvana vaikuttaneen syöpästigman jäljelle jäänyt ilmentymä? Tiedämmehän, että syöpään sairastumisesta ei julkisesti juuri puhuttu vielä muutama vuosikymmen sitten.

Eurooppalaisen syöväntorjuntasuunnitelman henki on vahvasti tätä vastaan. Tarkoituksena on löytää yhteistoiminnalla keinoja, jotta voidaan turvata syövänhoidon laadun kehitys sekä sairastuneiden elämänlaadun turvaaminen, myös kuntoutus huomioiden, kaikkialla eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Syöväntorjuntasuunnitelman keinot eivät eroa siitä, mitä Suomessa tiedetään, että syövän hoidon ja syöpätutkimuksen korkean tason säilyttämiseksi tulee edelleen tehdä.

Millään yhteiskunnallisen elämän alueella ei ole suositeltavaa jäädä jälkeen teknologisten innovaatioiden käyttöönotosta. Syövän hoidossa tämä tarkoittaa esimerkiksi geeniohjatun syövänhoidon kehittämistä ja täsmähoitojen hyödyntämistä sekä syövän systeemibiologista mallintamista. Jotta hoito voitaisiin kohdentaa paremmin siitä hyötyville, tarvitaan myös parempia tehoa ennustavia biomarkkereita ja niihin liittyvää tutkimusta.

Syöpäseulontoja ja seulontamenetelmiä tulee kehittää ja vaikuttavat menetelmät tulee ottaa käyttöön. Syövän hoidon kehitys on osa lääketieteen terävintä kärkeä, sen taantuminen vaikuttaisi ajan myötä koko sairaanhoitoomme.

Yksilöllinen ja potilaskeskeinen syöpäsairaanhoito on mahdollisuus uudistaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sitä tapaa, jolla sairaanhoidossa palveluita tuotetaan. Kliininen tutkimus integroituna hoitopolkuihin on investointi. Meillä on vaativia akkreditointeja läpäisseitä syöpäsairaaloita ja tutkijoita, joita ei vain sanota huippututkijoiksi, vaan he ovat sitä. Eurooppalaisen syöpäsuunnitelman toimeenpano ja kansallinen soveltaminen ei ole Suomessa osaamisesta kiinni.

Eurooppalainen ohjaus tulee nähdä mahdollisuutena nostaa syöpätaakasta selviäminen terveyspolitiikan keskiöön. Syövän hoidon osalta voimme päästä järjestelmäkeskeisestä palvelujen niukkuuden tuottamisesta sairaanhoitoon, joka on aidosti potilaskeskeistä ja yksilöllistettyä sekä saumattomasti sidoksissa uusimpaan alan tieteelliseen tutkimukseen myös käytännössä.

Suomessa syövänhoidon yhdenvertaisuudesta vallitsee yhteisymmärrys. Sitä, että kaikkia kansalaisia hoidetaan, ei tarvitse Suomessa perustella. Potilasjärjestöt ovat EU:n tasolla hyvin verkottuneita keskenään ja meillä on mahdollisuus tukea tarvittavaa kehitystä järjestötoiminnan keinoin.

Toivotan onnea ja menestystä EU’s Beating Cancer Planin käyttöön ottoon Suomessa. Sen tueksi voisi olla hyödyllistä saada kansallinen syöpästrategia. Syöpään sairastuneita ei kuitenkaan auta se, että erilaisia strategioita ja suunnitelmia laaditaan vuosikausia ja sitten niiden toimeenpanoon tarvittavista varoista kiistellään vähintäänkin yhtä pitkään. Se turhauttaa syöpään sairastuneita ja myös alan ammatti-ihmisiä, jotka ovat antaneet panoksensa suunnitelmiin.

Muistutan myös, että nykyaikainen tapa edetä terveydenhuollon kehittämisessä on se, että kuunnellaan myös asiakkaita eli tässä tapauksessa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään.

Kuva: CC0 / Pixabay