Pandemian aikaan: Pysähdys
Pääsiäistä vietettiin meillä etäyhteyksin. Nuorempi lapsenlapsemme Lilja virpoi, se pelasti tunnelman. Virpomisen poikkeusoloissa mahdollisti Zoomin etäyhteys.
Painajainen
Pandemian aikaa on eletty kuukauden verran. Nyt vasta alkaa kunnolla vaistota pandemian vastustamattoman vakavuuden. Elämme yhteistä painajaista. Lähes kaikki on pysähtynyt, kaikki se mihin olemme tottuneet. Kelloja on käännetty pandemia-aikaan. Lähiajalle ei ole allakkaa, ei paljon sellaista, mihin olemme tottuneet. Kaikki on epävarmaa. Tietäisimmepä milloin tämä loppuu!
Todellisiin ongelmiin ovat joutuneet monet: pitkäaikaissairaat, työpaikkansa nyt menettäneet, perheen piirissä ongelmia kokevat sekä he, joiden taloudellinen toimeentulo on uhattuna esimerkiksi oman yrityksen vaikeuksien vuoksi. Monella on suuri pelko ja sitä pahentaa ennustamattomuus.
Kun toivottavasti joskus palaamme normaaliin, sekin merkitsee ongelmiin joutuneille tai niissä jo eläneille vain ylimääräisistä vaikeuksista pääsemistä. Yhden kiven vierähtämistä harteilta, tosin aika isonkin ylimääräisen kiven.
Kuva: Matti Santalahti
Paluu normaaliin?
Paluu normaaliin on meillä kaikilla nyt mielessä isona kysymys- ja huutomerkkinä! Milloin tälle pandemia-pysähdykselle tulee piste?
TV1:ssä näytetyt hallituksen tiedotustilaisuudet ovat muodostuneet pandemia-ajan päiväohjelman tärkeäksi osaksi. On tuntunut hyvältä seurata, miten maan johdossa on tehty yksituumaista ja tehokkaan tuntuista työtä vaikeuksien voittamiseksi. Tätä yhteisvoimaa on syntynyt myös laajemmin kautta maan, kekseliäästi ja heikkoja auttaen.
Pandemian aika on tuonut omaan espoolaisarkeemme monia selviytymiskonsteja. Kaupassa käynti hiljaiseen aikaan, ostosten tai ruoka-annosten tilaaminen kotiin, verkkokaupan käyttö vaikkapa webkameran hankinnassa, tutulle jumppakurssille osallistuminen verkkoyhteydellä…
Ja syöpäpotilaan varovaisuus on ohjannut minua uusien liikuntatottumusten suuntaamisessa: ruuhkainen rantaraitti on vaihtunut kaupungin katuihin, missä sauvakävelijän ei tarvitse väistellä kanssakulkijoita pisaratartunnan pelossa. Naapurimmekin kertoi menettäneensä koronalle ystävänsä, ikäisemme.
Arjen arvomaailma on minulla muuttumaan päin. Olen oppimassa iloitsemaan pienistä asioista. Herääminen hyväkuntoisena, kotiaskareet, rutiinit, kahvihetket kuva- ja ääniyhteydellä lasten perheiden kanssa.
Kaiken takana on kuitenkin toivo: paluu normaaliin aikaan. Etenkään työikäisille tämä ei tietenkään ole helppoa. Niin paljon on jäänyt kesken, kun moni asia on pysähtynyt. Totta kai normaaliaikaan paluuta toivon hartaasti minäkin.
Luin uutista netistä: ”Aamulla EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoo, että iäkkäät ihmiset saattavat joutua olemaan liikkumisrajoitusten alaisina vuoden loppuun asti suojautuakseen koronavirustartunnalta.”
No niin, Ursula ei pääsiäisaamuna todellakaan virponut kuten Lilja viikkoa aiemmin. Hän puhui vakavaa asiaa. Se varmaan on totta, koska rokotetta ei ole.