Rohkeutta on tulla näkyväksi, rakkautta on saada olla totta

Millaisessa tunneilmastossa Sinä elit lapsuutesi ja nuoruutesi? Kuinka paljon Sinulla oli lupa tuoda näkyväksi omia tunteitasi ja tarpeitasi? Mikä oli perheesi puhumisen kulttuuri?

Millainen on perheesi tänään? Onko Sinulla lupaa, tilaa ja mahdollisuutta olla näkyvä omana itsenäsi? Saatko olla totta? Tuletko kohdatuksi juuri sellaisena kuin olet?

Suuren osan omaa elämääni minua on jopa ärsyttänyt ymmärrys siitä, kuinka paljon olemme omaksuneet tuntemisen, puhumisen ja vuorovaikutuksen tapaa lapsuutemme perheen tunneilmastosta ja puhumisen kulttuurista. Kuinka paljon yhä tänäänkin toteutamme lapsuudessa oppimaamme ja omaksumaamme?

Lähes 40 vuoteen minulla ei ollut yhteyttä omaan sisäiseen lapseeni, tuntevaan puoleen minussa. Neljättä vuotta jatkuvan psykoterapian ja työnohjauksen myötä paljon on muuttunut. Turvallisessa ja kannattelevassa vuorovaikutuksessa on ollut mahdollista oppia näkemään, kuulemaan ja kohtaamaan. Olen saanut mahdollisuuden oppia pysähtymään, uteliaasti ihmettelemään ja hyväksyvästi havainnoimaan.

Vaikka en voi hallita tunteitani, voin säädellä niitä enkä vain olla tunteiden virran vietävänä. Mahdollisuutta terapiaan toivoisin mahdollisimman monelle.

Vaikka elämä on paljon muutakin kuin lapsuus ja nuoruus, suuri osa meidän ihmisyytemme kivijalasta on rakennettu elämän alussa. Peruskorjaus on kuitenkin mahdollista riippumatta rakenteiden iästä, kunnosta tai siitä millainen Sinun elämäntarinasi on ollut – ja ne huomioiden.

Sinun ihmisyytesi rakenteita on mahdollista tuulettaa ja eheyttää vahvistamalla yhteyttä itseen ja toisiin sekä tulemalla näkyväksi omine ainutlaatuisine tunteineen ja tarpeineen. Tällöin on mahdollista olla totta. Koskaan se ei ole liian myöhäistä.

Pois arjen odotuksista ja rooleista

Jokainen meistä tarvitsee kohtaamisiinsa ihmisiä, joiden kanssa on turvallista peilata omaa ihmisyyttään ja olemassaoloaan tulematta hylätyksi. Olemme oppineet jo lapsena keinoja ja strategioita selviytyä haastavien ja haavoittavien tunteiden sekä kokemusten äärellä.

Tunnistatko Sinä itsessäsi vastuunkantajan, näkymättömän lapsen, sankarin tai ehkä perheen humoristin roolin? Tunnistatko näitä rooleja elämässäsi tänäänkin? Mitä tapahtuisi, jos toimisitkin toisin? Jos et ottaisikaan itsellesi sitä roolia, jota Sinulta ehkä odotetaan? Mitä jos toisit näkyväksi sitä, mitä tänään tunnet ja mikä tarve tunteesi takana on? Mitä Sinä tänään tarvitset, jotta elämäsi olisi levollisempaa ja rauhallisempaa kunnioittavassa vuorovaikutuksessa?

Vakava sairaus perheessä muuttaa elämämme perusrakenteita, turvallisuuden tunnettamme, osallisuuden ja minäpystyvyyden kokemuksiamme. Kaikki se, mikä on ollut, ei enää ole täysin samoin. Sairastumisen ja sairastamisen myötä elämä väistämättä muuttuu eikä palaa samanlaisena ennalleen. Muuttuneessa elämäntilanteessa on mahdollisuuksia hyväänkin.

Vertaisten seurassa voi astua pois arjen odotuksista ja rooleista. On mahdollista tulla kohdatuksi ja ymmärretyksi vailla vaatimuksia. On mahdollista puhua samaa kieltä eri sävyin ja tulla ymmärretyksi vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. On lupa olla totta omana ainutlaatuisena itsenään ja niiden tunteiden äärellä, joiden aika nyt on. Vertaistuki ei kuitenkaan ole kaikille sopiva kohtaamisen ja vuorovaikutuksen muoto. Merkityksellistä on, että rinnalla on kuitenkin ihminen, joka sietää elämän valoja ja varjoja yhdessä kanssasi.

Vaikuttavaa vertaisuutta

Suomen Syöpäpotilaat ry:n (SSP) Vertaisena-hankkeen viimeinen vuosi on alkanut. Tänään tunnen kiitollisuutta siitä, mitä olemme yhdessä vapaaehtoistemme, toimintaamme osallistuneiden ihmisten ja sidosryhmiemme kanssa saaneet aikaan. Olemme yhdessä rakentaneet vaikuttavaa ja turvallista vapaaehtois- ja vertaistoimintaa, jossa on tilaa erilaisuudelle, elämän moninaisille äänille ja inhimilliselle ihmisyydelle.

Tunnen haikeuttakin hankkeen lähestyessä loppuaan. Tunnen myös huolta siitä, miten kaikki yhdessä luotu jatkaa elämäänsä hankkeen jälkeen ja sen epävarmuuden äärellä, mitä tässä ajassa on.

Vuoden 2024 teema hankkeessamme on syöpäsairaus monimuotoisissa perheissä ja ihmissuhteissa. Tämän vuoden aikana saamme toteuttaa sidosryhmäyhteistyötä teeman ääreltä, yhdessä.

Päätän tekstini SSP:n koulutetun vertaistukijan Ritvan kokemuksiin vapaaehtois- ja vertaistyönsä kohtaamisista:

“Vertaistukijana koen vahvasti voivani tehdä merkityksellisiä asioita. Vertaistukijana saan kokea olevani apuna ja tukena juuri niissä asioissa, joissa tukea hakeva kokee tarvitsevansa apua. Huippuhetkiä on, kun saa kuulla, miten asiat ovat lähteneet sujumaan ja miten tunnelin päässä kaikesta huolimatta näkyy valon säteitä. Onnistumista on, kun tuettava itse toteaa kiitoksien kanssa pärjäävänsä nyt omillaan.

Paitsi että voin tuntea tekeväni merkityksellisiä asioita ja olevani ihan oikeasti tukena ja apuna, voin myös kehittää omia kuuntelijan taitojani. Aito kuunteleminen edellyttää vahvaa läsnäoloa siinä tilanteessa. Pidän näitä taitoja tosi tärkeinä ja olen kiitollinen, että samalla kun autan muita, voin kehittyä edelleen näissä tärkeissä taidoissa.”

Toivon Sinulle toivoa ja tahtoa juuri niiden tunteiden äärelle, joissa tänään olet. Toivon rauhaa, levollisuutta ja vahvistuvaa turvallisuuden kokemusta sekä merkityksellisiä kohtaamisia itsesi sekä toisten kanssa.

Pidä huolta itsestäsi. Olet tärkeä ja arvokas – juuri sellaisena kuin olet!

Kuva: Aaron Burden/Unsplash