Terveisiä työelämästä: Opiskelua ja rinnalla selviytymistä

Olin hät’hätää aikuisikään ehtinyt opiskelijatyttönen, kun isälläni diagnosoitiin levinnyt ja huonoennusteinen syöpä. Vanhemman sairastuminen vaikutti elämääni ja elämänkumppanini elämään vuosikausia joka ikinen päivä.

Isä selvisi suuresta leikkauksesta kesän korvilla, mutta toipuminen oli vaikeaa. Äitini palasi töihin, minä jätin kesätyöt väliin ja olin isän seurana kotona. Toin juotavaa ja kipulääkettä, vaihdoin cd-levyjä soittimeen, autoin ylös vuoteesta ja katselin isäni kärsiviä kasvoja. Monet ystävistäni matkustelivat, tekivät töitä ja nauttivat kesästä. Minäkin nautin tavallani siitä, että sain viettää aikaa isäni kanssa, mutta sisällä alkoi kasvaa möykky.

Syksyllä palasin opiskelupaikkakunnalle. Soittelimme päivittäin. Matkustin viikonlopuiksi kotiin mahdollisimman usein. Välillä annoin lisäaikaa tutkielmien palautukseen, kun isä oli kuolla sydänkohtaukseen – sytostaattihoidot kävivät sydämen päälle. Ennuste oli huono ja vuosi toisensa jälkeen vietimme ”viimeistä joulua” yhdessä. Lopulta isä siirrettiin palliatiiviseen hoitoon, sitten saattohoitoon ja viimein, viiden raskaan vuoden jälkeen, hän kuoli.

Noiden vuosien aikana opiskelin, menin naimisiin, tein töitäkin. Samalla väsyin, masennuin ja siirsin monta unelmaa eteenpäin. Jätin hakematta opiskeluvaihtoon, en jaksanut miettiä sivuaineita, en tulevaisuuden työllistymistä, en perheen perustamista. Tarvoin eteenpäin, kun pysähtyäkään ei voinut. Jälkikäteen ajatellen koen, että vielä kuoleman jälkeenkin vei monta vuotta palautua niin, että koin todella eläväni omaa elämääni, en vain selviytyväni.

Sanoin pitkään, että isäni syöpä aikuisuuteni alkuvuosina vei minulta kahdeksan vuotta elämästä. Joskus koin huonommuutta vähäisistä saavutuksistani, mutta nyt ajattelen armollisemmin. Minun kaksikymppiseni meni näin. Vuodet kuluttivat ja veivät paljon, mutta myös muokkasivat minua monella tapaa. Nuo kahdeksan vuotta ovat vaikuttaneet opintoihini ja nykyiseen työtilanteeseeni, arvoihini ja uratavoitteisiin.

Olen kiitollinen siitä, että opinahjostani löytyi ymmärrystä ja joustoa niinä hetkinä, kun jaksoin huonosti. Kesätyönantajalleni olen kiitollinen siitä, että sain isän viimeisen viikon olla poissa työstä. Viikko kirjattiin etätyöksi, vaikka esimieheni hyvin tiesi, etten kyennyt uhraamaan työlle tuntiakaan. Kaikilla työpaikoilla näin ei voi toimia.

Syöpään sairastuu joka kolmas. Syöpään sairastuneiden rinnalla elää paljon useampi. Syöpä vaikuttaa sairastuneiden työssä jaksamiseen, mutta niin se vaikuttaa usein läheistenkin. Sairastuneen kokonaisvaltainen hoito hoitaa koko perhettä ja lähipiiriä. Työ voi olla läheiselle pakopaikka normaaliin sairaustodellisuudesta, mutta usein toivoo inhimillisyyttä ja empaattisuutta työyhteisöiltä myös sairaan läheisille. Myös niille omillaan oleville aikuisille lapsille – myötäsairastuneille, ja myötäkuntoutuville.

Solmukuva on kirjoittajan oma. Muut kuvat CC0 / Pixabay ja Canva.