Terveisiä työelämästä: Pieleen meni – vai menikö sittenkään?
Hidaskasvuinen lymfooma on salakavala tauti. Minussakin se oli asunut varmaankin vuosia ja kasvattanut rauhassa patteja vähän kaikkialle. Kun niska-hartiahieronnan jälkeen oikean korvani alle ilmestyi aristamaton iso patti, joka ei laskeutunutkaan, menin työterveyslääkärille, joka pikapikaa passitti minut kaulan alueen ultraan. Olinhan jo hyvin kauan kärsinyt erilaisista arkielämää haittaavista oireista. Ultra otettiin ja imusolmukesuurentumia oli paljon! Ohutneulabiopsian tulokset tulivat parahiksi uuden vuoden aattona 2012 ja tuomio tuli – hidaskasvuinen lymfooma.
Vuoden 2013 alussa rattaat alkoivat pyöriä. Nopea imusolmukebiopsia, tulokset parin viikon päästä – follikulaarinen lymfooma. Tuloksista reilun viikon päästä poistettiin kipukohtauksia aiheuttaneet sappikivet ja sappirakko ja toipumisaikaa leikkauksesta sain 3 viikkoa.
Sairauspoissaolon jälkeen palasin muutamaksi päiväksi töihin ja sitten onkologille, joka kirjoitti sairauspoissaoloa syyskuun loppuun. Hoidot käynnistettiin maaliskuussa. Oireinen, laajalle levinnyt, vaikkakin vain Gradus 2 -tauti vaati hoitoa, kun flipipisteetkin ylittivät raja-arvon. Hyvästelin hiljattain käynnistyneen ICT-projektin, jota olin valmistellut vuosia ja johon sain projektihenkilöstöä juuri ennen oireiden voimistumista. Esimies kuittasi sairaslomani sillä, että rintasyöpään sairastunut kansanedustaja ei ollut sairauslomalla päivääkään rintasyöpähoitojen aikaan. Olin kuolemanväsynyt ja huonovointinen, tuskin olisin jaksanut käyttöönottoprojektin haasteet. Jätin työpuhelimen ja PC:n töihin ja jäin sairastamaan.
Bendamustiini-rituksimabi -hoidot aloitettiin. Hoidot toteutettiin 4 viikon välein kahtena päivänä peräkkäin. Kaksi viikkoa hoitojen jälkeen kärvistelin sivuvaikutuksissa, mutta hoidot etenivät melko lailla aikataulun mukaan. Kaikenlaisia oireita oli, pahoinvointia, väsymystä, veriarvojen laskua, maksa-arvojen nousua, metallinmakua suussa, sydämen tykytystä jne. Hoidot kuitenkin tehosivat ja vaste oli täydellinen, kun elokuussa kävin skannattavana hoitojen jälkeen.
Työhön palasin heti sairauspoissaolon jälkeen. Aluksi osasairausloman turvin. Olin väsynyt ja huonokuntoinen. Vuoden alusta 2014 palasin töihin kokoaikaisesti.
Sairauspoissaoloni aikana käyttöönottoprojekti oli edennyt, mutta palattuani en saanut siihen puuttua enkä millään muotoa vaikuttaa uusiin työtapoihin. Minulle, asiantuntijapäällikölle, esimies keksi korvaavaa työtä, mutta jäin kaikesta sellaisesta ulkopuoliseksi, jossa ennen olin ollut keskiössä. Huomatessani että kutsumaton vieras kehossani oli tehnyt minusta työyhteisössä ja työtehtävissä persona non gratan, pyysin esimieheltä siirtoa uusiin tehtäviin. Vastaus oli tyly –uusia tehtäviä ei ole, etkä käyttöönottoprojektiin saatikka järjestelmään puutu! Jatkoin sairastelua – äänihuultentulehduksia ja kuumeisia infektioita riitti. Käytiin kolmikantaneuvotteluja työterveyshuollon kanssa loppujen lopuksi 4 kertaa, vaikka ensi alkuun esimies oli sitä mieltä, että niitä ei tarvita.
Toistuvat infektiot vaivasivat minua koko vuoden 2014. Työhyvinvointikaan ei ollut parhaimmasta päästä. Sovin työterveyslääkärin kanssa, että jään helmikuuksi 2015 kokoaikaisesti sairauslomalle, jotta infektiokierre katkeaisi. Ikäväkseni puolisoni vielä vakavampi lymfooma palasi 88 terveen kuukauden jälkeen ja kuukauden sairauspoissaolo kohdallani vaihtui omaishoitajalomaksi. Sen jälkeen osasairausloman turvin hoidin tehtäviä ja syöpäsairasta miestäni, jonka maallinen taival päättyi 10 viikkoa 3. relapsista.
Toukokuussa, 4 viikkoa puolisoni kuoleman jälkeen, palasin töihin. Vihdoin viimein sitkeyteni palkittiin – sain siirron uusiin tehtäviin, toiseen yksikköön asiantuntijatehtäviin. Asiantuntijapäälliköstä tuli 30 vuoden työuran jälkeen pelkästään asiantuntija, mutta uusi työyhteisö otti minut lämpimästi vastaan ja uudet, mielenkiintoiset tehtävät odottivat. Palkka pysyi ennallaan ja elokuun alusta 2015 tein töitä taas kokoaikaisesti.
Uusissa tehtävissä olen ollut pian 3 vuotta. Jokainen uusi projekti opettaa jotakin uutta ja olen osallistunut useampaan ammattiosaamistani edistävään koulutukseen. Työvuosia minulla olisi jäljellä vielä 6,5 vuotta.
Oman sinnikkyyteni ansiosta sain siirron uusiin työtehtäviin. Tukenani oli pääluottamusmies ja työterveyshuolto. Mutta jos hoitoja vaativa tauti palaisi takaisin työurani aikana, tuskin enää kykenisin palaamaan töihin, sen verran traumaattinen kokemus paluu työhön oli. Onneksi voin edelleen hyvin, paljon paremmin kuin 6 vuotta sitten, jolloin syöpä alkoi oireilla.
Olen menettänyt paljon, 30 vuotisen uran ja 30 vuoden aikana muodostuneet verkostot, 25 vuotta kestäneen parisuhteen kuoleman kautta, lapset jotka lensivät maailmalle, illuusioni terveydestä. Mutta olen saanut uuden mahdollisuuden. Ehkä näiden kovien kokemusten kautta itsetuntoni on vahvistunut ja siksikin olen uskaltanut olla rohkea. Olen avoin kaikelle uudelle, olen avoin uudelle mahdollisuudelle.
