Terveisiä työelämästä: Työ ankkurina muutoksessa

Joku viisas on sanonut, että muutos on kuin tuuli purjehtijalle. Emme voi vaikuttaa siihen mistäpäin tuulee ja kuinka kovaa, mutta onneksi voimme aina säätää purjeemme niin, että tuulesta huolimatta pääsemme perille. Kryssillä menee yleensä vain vähän enemmän aikaa kuin myötätuulessa, mutta satamaan päästään.

Haluamme jokainen olla ruorissa omassa elämässämme. Matruusina saattaa pelottaa kun ei ole täydellistä kontrollia ja hallintaa keskellä myrskyä. Silloin on vain pakko luottaa kapteenin kykyyn saattaa vene turvallisesti määränpäähänsä.

Sairastuttuani alkuvuodesta 2017 rintasyöpään koin konkreettisesti sen, mitä tarkoittaa kun hallinnan tunne pettää. Pelko oli suuri, mutta oli vain pakko luottaa siihen, että kapteeni ja perämies – eli onkologi ja kirurgi – tekevät viisaita päätöksiä.

Elämäni oli tähän kevääseen saakka soljunut varsin mukavasti ja myötätuulta oli ollut sopivissa määrin – ei liikaa eikä liian vähän. Mutta sitten yllättäen tuli pakko pysähtyä oman elämän isojen kysymysten äärelle. Mitkä asiat tuovat elämääni merkityksellisyyttä, jos elämä jääkin odotettua paljon lyhyemmäksi? Mitkä ihmissuhteet ovat ylläpitämisen arvoisia, jos kaikkia ei ehdi tai pysty ylläpitämään? Mistä ammentaa voimia arkeen, kun koko elämästä oli muodostunut iso kysymysmerkki? Oman elämän inventaario on ollut raskasta tehdä, mutta olen myös samalla kiitollinen siitä, että pysähtymisen myötä tiedän mitä elämältäni haluan ja mitä arvostan.

Viime vuoden aikana on minulle selkiytynyt, että on asioita elämässä, joihin voin vaikuttaa ja asioita, jotka eivät ole minun päätettävissäni. Minua koossa pitänyt voima on ollut niin yksinkertainen asia kuin hyvä perusarki, joka on pitänyt sisällään mm. sen, että olen käynyt ihan normaalisti töissä koko sairastamisen ajan. Välillä tämä on tarkoittanut etäpäiviä, välillä konttoripäiviä – aivan kuten normaalistikin. Työ on pitänyt ajatukseni poissa murheista ja vahvasti kiinni elämänmakuisessa elämässä. Helppoa ei aina ole ollut, mutta en ole halunnut määritellä itseäni pelkästään potilaaksi.

Työroolini henkilöstön kehittämispäällikkönä on ollut kuin loma sairaudesta. Heti sairastuttuani kerroin asiasta avoimesti töissä ja pyysin, että minuun suhtaudutaan ”ihan normaalisti”. Kerroin myös, että sairaudestani ja tarinastani saa kysyä niin paljon kuin haluaa ja sovimme myös, että itse ilmoitan jos tarvitsen kevennystä vastuisiini. Päivä kerrallaan -meiningillä olen pärjännyt.

Olen tietoisesti yrittänyt saada päiviini mahtumaan sopivasti työntekoa, liikuntaa, ystävien tapaamista, ulkoilua ja lukemista. Erikoismausteena on ollut ulkosaariston karut maisemat ja meri. Meri on aina palauttanut minulle asioiden mittasuhteet silloin kun pää on ollut ”tungokseen saakka täynnä ajatuksia ja huolia”. Olen myös vahvasti sisäistänyt sen, että elämä on 10 % sitä, mitä minulle tapahtuu ja 90 % sitä, miten siihen asennoidun. Toisin sanoen kaikkeen emme voi vaikuttaa elämässä, mutta asenteensa voi jokainen valita.

Toivon, että sinäkin maltat pysähtyä hetkeksi. Mistä sinä ammennat voimia arkeesi juuri tällä hetkellä? Mistä saat tulta purjeisiisi? Jokainen tietää itse parhaiten, mistä se pieni ”kultareunus” ja ”loma päässä pyörivistä ajatuksista” itselleen tulee.

Lisää Barbron kokemuksia syövästä ja syöpähoidoista voit lukea täältä.

Kuvat ovat kirjoittajan omia ja purjehduskuva CC0 / Pexels.