Terveisiä työelämästä: Työura takana – kroonikon ura edessä
Se päivä pysyy mielessäni. Olin käynyt aamupäivällä sairaalassa rutiinikontrollissa. Palasin bussilla työpaikalleni pää sumussa. Syöpä oli uusinut. Uusiutuminen oli tuolilta pudottava sokki ja olin sopinut lääkärin kanssa, että jään heti sairaslomalle. Työpaikalla istuin alas esimieheni kanssa ja yritin kasata itseni ja miettiä miten delegoin tehtäviäni muille. Ajatukseni täyttyivät epätoivolla ja hautajaiskellojen kuminalla – ei niinkään työasioilla. Järjestelin hieman työhuonettani ja otin henkilökohtaisia tavaroita mukaani. Vilkaisin vielä ympärilleni ja jossain aivojen sopukoissa kävi ajatus – palaankohan enää tänne…
Olin sairastanut jo yhden syövän 2000-luvun alussa ja paranin siitä. Luulin, että minun syöpäkiintiöni oli siinä. Eihän lottovoittokaan osu samalle ihmiselle kahta kertaa. Kymmenen vuotta myöhemmin sairastuin gynekologiseen syöpään ja turvallisuuden tunteeni notkahti melkoisesti. Mutta ajattelin, että kun kerran selvisin edellisestä kerrastakin, niin kyllä tämäkin syöpä saadaan hoidettua ja paranen taas. Tsemppaan nyt vain raskaat hoidot läpi – kyllä se siitä. Tämän illuusion vuoksi gynekologisen syövän uusiminen oli pudotus. Olin jo aikaisemmin lukenut netistä oman syöpätyyppini ennusteen ja tiesin mitä uusiminen omalla kohdallani tarkoitti. Syöpää ei voida enää parantaa. Rämmin taas hoiperrellen läpi kymmenen sytostaattihoitoa ja olin aivan lopussa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Samalla yritin saada elämäni palikoita jonkinlaiseen järjestykseen. Kuinka kauan minulla on elinaikaa? Miten haluan elää loppuelämäni? Jaksanko enää palata työelämään? Mitä ylipäätään haluan elämältäni? Vaikeita ajatuksia. Syöpä ei anna vastauksia. Se antaa vain kysymyksiä ja ennakoimattomuus sekoittaa pään.
Sairastuttuani ensimmäisen kerran gynekologiseen syöpään palasin hoitojen jälkeen työelämään intoa puhkuen. Osittain tätä intoa siivitti määräaikainen työsuhteeni ja haluni osoittaa olevani taas työkyinen. Aluksi lämmittelin konettani osasairauspäivärahan turvin ja sitten parin kuukauden jälkeen kaasuttelin sadalla prosentilla. Rutiinihommat sujuivat ihan hyvin, mutta sitten työpaikalla tuli isoja muutoksia ja piti opetella paljon uutta. Uusien asioiden omaksuminen oli syöpähoitojen jälkeen vaikeutunut. Samaan aikaan työparini jäi pitkälle sairaslomalle, eikä hänen tilalleen heti palkattu uutta työntekijää. Voimani alkoivat hiipua. Työpäivien jälkeen kaaduin kotisohvalle ja yritin sinnitellä hereillä iltaan asti. Kaikki kotityöt kasautuivat viikonlopuksi eivätkä vapaapäivät palauttaneet voimia. Tilannetta ei helpottanut työpaikan tulehtunut ilmapiiri eivätkä itse asettamani kovat paineet esittää hyvää työntekijää, jonka määräyskirjaa kannattaa jatkaa.
Mutta nyt syöpä oli siis uusinut ja mietin mitä tehdä. Sairasloma ja kuntoutustuki lähestyivät loppua ja pitkään pähkäiltyäni päädyin hakemaan pysyvää eläkettä, koska kropassani oli myös muutakin kremppaa kuin syöpä. En ollut koskaan saanut lääkäreiltä selkeää ennustetta elinvuosistani, joten päätin valita pessimistisimmän skenaarion: Todennäköisesti en enää elä kovin montaa vuotta ja nyt haluan viettää ansaitsemiani eläkepäiviä – vaikkakin kymmenen vuotta etuajassa.
Eläkkeelle jäämisestäni on nyt kolme vuotta. Syöpä on uusinut toisenkin kerran. Välillä olen miettinyt omaa identiteettiäni. Mikä oikein olen? Syöpäläinen, eläkeläinen, kroonikko… Hmmm… Kroonikko-sana luo mielikuvan hoitolaitoksen sänkyyn unohdetusta vanhuksesta, joka henkäilee viimeisiä kertojaan. Ei, en halua olla vain syöpäpotilas ja toimintakyvytön kroonikko. Haluan elää niin hyvää elämää, kuin parantumattomasta syövästä huolimatta pystyn. Onnekseni toimintakykyni on säilynyt monista syöpähoidoista huolimatta kohtalaisena. Työelämästä poisjääminen vei paljon: työyhteisön, sosiaaliset suhteet, työidentiteetin, koulutuksen ja työhistorian tuoman osaamisen, mahdollisuuden kehittyä työntekijänä. Mutta olen kuitenkin tyytyväinen tekemääni eläkepäätökseen. Olen löytänyt työn tilalle paljon uusia, itselleni merkityksellisiä asioita. Minulla on enemmän aikaa perheenjäsenilleni, jaksan harrastaa kulttuuria, liikkua luonnossa, lukea hyviä kirjoja, tavata ystäviäni. Jaksan tehdä mielekästä vapaaehtoistyötä. Jaksan elää ja nauttia siitä.
Kuvat ovat kirjoittajalta.