Blogit , 05.04.2019

Eduskuntavaalit 2019: Sairastuminen on uhka toimeentulolle

Rahaa, kolikoita pinoissa

Syöpään sairastuminen merkitsee monelle potilaalle ja hänen perheelleen toimeentulon heikentymistä. Ansiotulot voivat pudota sairauspäivärahan varaan samalla kun sairaalamaksut, -matkat sekä lääkkeet tuovat lisäkuluja.

Sairastumisen jälkeen muun muassa kuntoutus ja laadukas ravinto käyvät kalliiksi. Myös läheisten ponnistelut voivat heikentää tuntuvasti perheiden sosiaalista turvallisuutta. Hämmentävässä elämäntilanteessa voi viivästynyt tai jopa kokonaan puuttuva ohjaus etuuksien hakemisessa tuoda lisäkuluja ja viivyttää paluuta arkeen.

Me syöpään sairastuneet odotamme tulevilta sosiaaliturvan uudistuksilta selkeyttä pirstaleiseen tukiviidakkoon ja konkreettista tukea elämäntilanteen hallitsemiseksi.

 

Me syöpäpotilaat olemme käyneet läpi oman potilaspolkumme. Sen aikana meille on karttunut unohtumaton kokemusten, tunteiden, sivuvaikutusten, pelkojen ja toivojen historia. Se kattaa tuntemuksemme ensimmäisistä oire-epäilyistä saattohoitoon. Arjesta selviytyminen, toimeentulo ja läheiset ihmissuhteet ovat erottamattoman osa sitä. Potilas on osa hoitoaan. Siksi potilaiden näkökulma tulee aina ottaa huomioon syövän hoitoa kehitettäessä.

Hyvät kansanedustajaehdokkaat. Kuuntelemalla syöpäpotilaita ja pohtimalla sitä, mitä lisäarvoa meidän tarjoamamme näkökulma antaa päätöstenne pohjaksi, annatte vahvan panoksen Suomen terveydenhoidon kehittämiseen.

Lue myös vaalisarjamme edellinen kirjoitus: Elämä jatkuu – mutta miten?

 

Kuva: CC0 / Pixabay

Kysely työttömyydestä ja työkyvyttömyydestä – vastaa 30.11.2025 mennessä

Millaisia kokemuksia sinulla on työttömyydestä, työnhausta ja/tai työkyvyttömyydestä sairastumisen jälkeen? Jaa näkemyksesi vastaamalla kyselyyn. Suomen Syöpäpotilaat ry kartoittaa kyselyllä […]

Lue lisää

Rintasyöpäpotilaan opas on uudistunut

Lue lisää

Haussa potilaiden käyttökokemuksia erdafitinibista – uroteelisyöpä

Lue lisää