Joulun hetki
Olen Suomen Syöpäpotilaat ry:n uusi puheenjohtaja, minua saa kutsua Lissuksi. Lapsena tehdessäni jotakin sopimatonta, tiesin sen jo vanhempieni tavasta kutsua minua, silloin olin ihan syntymätodistuksen mukaisesti poikkeuksellisesti Liisa.
Elämään mahtuu erilaisia jaksoja, jos sitä saa kokea pidemmälle. Ensimmäisiä toisenlaisia jouluja oli ne, jolloin isovanhempia ei enää ollut. Syöpä sanana tuli jo tuolloin pienenä tyttönä tutuksi, haimasyöpä. Muuta en siitä ymmärtänyt. En vielä oikein silloinkaan, kun tätini taipui vatsasyövän edessä ja kuoli nyt ajateltuna melko nuorena 62-vuotiaana.
Äitini järjesti usein hautajaisia ja oli surumielinen. Kovimmalle otti minulle tutuimman ja rakkaimman tätini sairastuminen henkitorvensyöpään. Kävin hänen luonaan sairaalassa ja tuolloin olin jo itsekin pienten tyttöjen äiti. Muistan vieläkin hänen kirjoitukset ruutupaperin kulmaan, koska hän ei pystynyt puhumaan: Muista elää elämää ja pitää iloinen luonteesi! Tärkeitä muistutuksia!
Syöpäsairauksia tuli lähipiiriini ja sukuun lisää – nuorten ihmisten sairastuminen tuntui vaikealta ja hyvästien jättö, mutta onneksi hoidot kehittyivät vuosikymmenten saatossa ja tervehtymisten iloisia tapahtumia olin myös myötäelämässä.
Elämä koostuu eri jaksoista, sen me huomaamme kaikki. Arjen pyrähdyksissä sitä ei vaan tule pohtineeksi useastikaan. Ja kaipa se niin kuuluu ollakin – eletään hetkessä, nautitaan hyvistä hetkistä ja huonot otetaan osaksi yhtälailla. Monet suunnittelevat myös elämää sitten, kun on sitä ja tätä tai kun ollaan eläkkeellä.
Tästä seuraa yksi vaikeimmista jaksoistani elämässäni – aviomiehen sairastuminen parantumattomaan haimasyöpään, elinaikaa luvattiin kuukausissa. Pysähdys ison muurin juurelle, josta ei ollut paluuta entiseen elämään. Olen tästä matkasta kertonut myös SSP:n videolla Suoraa puhetta syövästä. Kuinka vaikeaa on tajuta, että meille ei tule sitä suunniteltua tulevaisuutta, on aika tässä ja nyt ja päätös siitä, miten sen käytämme, yhdessä.
Järkytyksen jälkeen päätimme, että teemme jokainen päivä, jos vointi sallii, jotain uutta. Vaikka vain uudessa metsässä kävelyllä, kahvilla. Uusia kokemuksia, joita voimme muistella vielä ja jotka tuovat lohtua sitten joskus.
Hän sai elää vuoden ja neljä kuukautta ja saimme vielä kaksi yhteistä joulua. Täyttä elämää koko tuon ajan. Oli huonoja hetkiä ja myös paljon hyviä. Oli erilaista lämpöä, rakkautta, syvempää.
Viimeinen joulupöytä oli tunteita täynnä, rakkaat pöydän ympärillä ja vastasyntynyt lapsenlapsi, tämänkin ihmeen hän sai vielä kokea. Hienoja muistoja!
”Meistä jokainen saa syntymänlahjan, elämän tänne tullessaan. Kaikilla se ei ole pitkä, minä sain elää kuitenkin 61 vuotta hyvää elämää. Mietin miten sille nuorelle pojalle kävi, joka oli sytoissa samaan aikaan, toivottavasti hyvin. Hoidothan ovat kehittyneet. Minuakin hoidettiin loppuun asti.” Nämä ovat edesmenneen mieheni ajatuksia.
Taustastani johtuen lähdin pyydettäessä mukaan syöpäpotilaiden ja läheisten, omaisten etuja ajamaan ja tekemään konkreettisia tekoja HUS Syöpäkeskuksessa. Matkan varrella olen nähnyt ja kokenut, että kaikki ei ole ihan täydellisen hyvin, tekemistä ja vaikuttamista riittää molempien ryhmien puolesta.
Toivo on tärkeää elämän eri vaiheissa, ei ole sattumaa, että meillä on oma Toivo SSP:ssä.
Uskoa tulevaan, toivoa ja rakkautta tuolle matkalle – sitä toivon meille kaikille!
Joulu on itselleni tärkein juhlapyhistä – muistot mukana sydämessä ja nyt erilainen uudessa elämän jaksossa. Toivotan sydämellisesti sinulle ja läheisillesi rauhaisaa joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2026!
Vielä kerran kiitos luottamuksesta tässä tärkeässä tehtävässä yhdessä hallituksen kanssa!
Lissu
Liisa Halme Vuori,
puheenjohtaja
