Verisyöpäkuukausi: Eveliinan tarina
Olin nuori, hyväkuntoinen nainen, kun oudot selkäkivut yhtäkkiä alkoivat. Selkää kuvattiin, mutta selkeää syytä kipuiluun ei löytynyt. Puolen vuoden kuluttua oireiden alkamisesta selkäni leikattiin kiireellisesti, kun tilanne paheni niin, etten pystynyt enää kävelemään.
Kuvista paljastui nikamamurtuma, jonka oli aiheuttanut plasmasytooma. Sitä hoidettiin sädehoidolla ja sytostaattipistoksilla. Hoitojakso kävi täydestä työstä. Kävin lähes joka päivä sairaalassa kahden kuukauden ajan.
Voimat palautuivat pikkuhiljaa, ja nyt selkä on jo huomattavasti paremman tuntuinen. Leikkauksesta on kulunut yhdeksän kuukautta. Kukaan ei osannut aavistaa, että selkäkipujen syynä oli syöpä. Epätietoisuus oli pahinta. Jouduimme odottamaan kuukauden patologin lopullista lausuntoa leikkauksen yhteydessä otetusta näytteestä.
Monenlaisia tutkimuksia tehtiin ja valittiin oikeat hoidot. Tunsin olevani osaavissa käsissä. Olen kiitollinen Suomen hyvin toimivasta terveydenhuoltojärjestelmästä.
Minua ei tulla koskaan julistamaan terveeksi. Tautia seurataan kolmen kuukauden välein verikokeilla ja reagoidaan, mikäli tauti aktivoituu. Suhtaudun tähän kuin mihin tahansa pitkäaikaissairauteen. Toki tauti varjostaa elämää, mutta koitamme jatkaa matkaa positiivisin mielin liikaa murehtimatta.
ekstramedullaarinen plasmasytooma, diagnosoitu 2019
Kuva: Karolina Grabowska / Pixabay
Kysely Kela-korvattavista pistettävistä lääkkeistä – vastaa 11.1.2026 mennessä
Millaisia näkemyksiä sinulla on Kela-korvattavista terveydenhuollossa pistettävistä lääkkeistä? Suomen Syöpäpotilaat ry kartoittaa kyselyllä syöpään sairastuneiden näkemyksiä Kela-korvattavista […]
Lue lisää
Joulun hetki
Lue lisää