Keskustelua syövästä Suomessa hallitsee usein ikääntyvän väestön syöpädiagnoosien kasvu. Kuitenkin kolmasosa kaikista diagnoosin saaneista sairastuu syöpään alle 65-vuotiaana. Millainen kokemus syöpä on, silloin kun on vielä työuraa tai opintoja edessä ja millaisen jäljen se jättää aikuisiälle? Sylva ry ja Suomen Syöpäpotilaat ry selvittivät asiaa ja koostivat aiheesta raportin ja toimenpidesuositukset.

Selvityksen taustalla on Euroopassa erityisesti viime vuosina tunnistettu ilmiö nimeltä ‘Survivorship’. Tällä tarkoitetaan ketä tahansa elossa olevaa henkilöä, jolla on henkilökohtainen kokemus syövästä. Survivorship-teeman taustalla on näkemys syövän hoitotulosten onnistumisen pandemiasta sekä syövän kokeneiden ihmisten määrän kasvusta. Syövän yksilöllinen ja yhteiskunnallisesti kasautuva taakka on siirtynyt kapeasta aktiivihoitojen vaiheesta huomioimaan lääketieteellisiä ja ei-lääketieteellisiä näkökulmia hoitojen ajan ja niiden jälkeen. (ks. lähde alla)

Emma Anderssonin ja Antti Karjalaisen kirjoittama raportti julkaistiin perjantaina 12.9.2025 Pikkuparlamentissa Helsingissä. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuorot mm. kokemusasiantuntijoilta, Sylva ry:ltä sekä Suomen Syöpäpotilaat ry:ltä ja kansanedustaja Lotta Hamarilta.

Raportti ja mediatiedote

Elämä syövän jälkeen -raportti

Mediatiedote


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Emma Andersson, erityisasiantuntija, Suomen Syöpäpotilaat ry
emma.andersson@syopapotilaat.fi
045 104 5836

Antti Karjalainen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Sylva ry
antti.karjalainen@sylva.fi
050 374 3277


Lähde:
Lorgelly & Neri (2018): Survivorship burden for individuals, households and society: Estimates and methodology. Journal of Cancer Policy.

Ajankohtaista

Elämä syövän jälkeen -raportti julkaistu

Lue lisää

Eturauhassyöpäpotilaan opas on uudistunut

Lue lisää