SSP lausui terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevasta esityksestä
Suomen Syöpäpotilaat ry on lausunut terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevasta luonnoksesta hallituksen esitykseksi ja valtioneuvoston asetukseksi. Lausunnossamme toimme esiin vastustavamme ehdotettuja uusia maksuja sekä korotuksia nykyisiin maksuihin, sillä ne siirtäisivät kustannuksia ihmisille, joiden talous on jo vakavan sairauden vuoksi kuormittunut.
Lisäksi korostimme, että sairastamisen kokonaiskustannuksia ja tulonmenetyksiä ei esityksessä huomioida riittävästi, eikä maksukattoihin, maksuvapautuksiin tai toimeentulotukeen turvautumista voida pitää riittävänä ratkaisuna. Pahimmillaan maksujen nousu voi viivästyttää tutkimuksia ja diagnosointia sekä johtaa seurannan tai jopa välttämättömän hoidon laiminlyöntiin.
Nostimme esiin myös sen, miten esityksessä vaikutuksia tarkastellaan ennen kaikkea julkisen talouden näkökulmasta, mutta vaikutukset potilaisiin – erityisesti pitkäaikaissairaisiin, paljon palveluja käyttäviin, pienituloisiin, yksinasuviin ja ikääntyneisiin – on arvioitu puutteellisesti.
Lausunnon laatimisessa hyödynsimme kyselyllä keräämäämme tietoa. Kysely oli suunnattu syöpään sairastuneille sekä heidän läheisilleen ja sillä kerättiin kokemuksia asiakasmaksuista ja niiden vaikutuksista sairastunelle. Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille osallistumisesta vaikuttamistyöhömme!